Tiistai 15.9. tapahtumat
Aamiaisen jälkeen päätin, että taitaa olla tämän reissun ensimmäisen rantapäivän paikka. Olen edelleen valkoinen k
uin kalkkilaivan kapteeni!
Matalassa rantavedessä ui snorkkelin kanssa vanha pieni papparainen. Hetken päästä hän kävi hakemassa jostain atraimen ja lähti sen kanssa jatkamaan pohjan haravointia. Ei mennyt kauaa kun hän jo ui rantaan saalis atraimen piikeissä sätkien... tai oikeastaan kiemurrellen. Mies oli saanut saaliiksi kunnon mustekalan. Otuksen irrotus atraimesta oli ronskin näköistä puuhaa. Eläin tarrautui lonkeroillaan kiinni niin atraimeen kuin miehen käsivarteenkin. Kuvitelkaa miltä märät limaiset lonkerot tuntuvat kietoutuneena pitkin käsivartta... imukupit ja kaikki!
Hymyilin papparaisen touhuille ja hän kommentoi minulle jotain. Ajattelin ensin, että hän puhuu vain kreikkaa, mutta sitten ymmärsin sanan sieltä toisen täältä hänen huonosta englanninkielestään. Juttelimme niitä näitä... Kun kerroin olevani Suomesta mies vaipui muisteloihinsa. Kertoi olleensa Suomessa monta kertaa, Kotkassa. No se selittikin miehen habituksen ja englanninkielentaidon; vanha merikarhuhan se siinä. Hän kertoi olleensa rahtilaivalla ja kiertäneensä ympäri maailmaa. Mies nauroi, että Suomessa on talvella kylmä ja että meri jäätyy niin, että tankkerilla voisi ajaa jään päällä. Nauroimme yhdessä ja sanoin, että valitettavasti ne ajat taitavat olla ohi. Kerroin, että Etelä-Suomessa saadaan nykyään vain vähän lunta talvella ja hyvä jos merikään jäätyy enää. "Ilmastonmuutos", sanoi mies. "When the ice in the northpole melts, the sea rises up" "Terrible", mies jatkoi. Yhteinen huoli maapallon tulevaisuudesta yhdisti hetkeksi minut ja tuon vanhan seilorin.
Päivä nro 10
Ihania nämä loma-aamut! Nautin siitä kun ei tarvitse kiireellä nousta sängystä ja lähteä liikkeelle. Tänäkin aamuna heräsin klo 9 mutta aamupalalle selvisin vasta 11.30 jälkeen.
Aamu oli tosi kuuma; kun vein lämpömittarin ulos puoli kymmenen aikaan se näytti varjossa +29 astetta. No, yhtään ei tuullut ja Pension Sofian puutarha on sellainen pätsi, ettei lämpötila varmaan kerro ihan koko totuutta.
Aamiaisen jälkeen päätin, että taitaa olla tämän reissun ensimmäisen rantapäivän paikka. Olen edelleen valkoinen k
uin kalkkilaivan kapteeni! Täällä Katapolassa ei ole oikeastaan yhtään hyvää hienohiekkaista rantaa, mutta sen verran rantakaistaletta kuitenkin, että se riittää. Täytyy sanoa etten ole sitten rantaihminen ollenkaan! Olisinko maannut siinä väkisin 30 minuuttia... Kaipasin jo ilmaistoitua hotellihuonettani! No onneksi merivesi vilvoitti sen verran. En osaa sanoa veden lämpotilaa (en muistanut ottaa mittaria mukaan), mutta kyllä se lähenteli 25 astetta.
Matalassa rantavedessä ui snorkkelin kanssa vanha pieni papparainen. Hetken päästä hän kävi hakemassa jostain atraimen ja lähti sen kanssa jatkamaan pohjan haravointia. Ei mennyt kauaa kun hän jo ui rantaan saalis atraimen piikeissä sätkien... tai oikeastaan kiemurrellen. Mies oli saanut saaliiksi kunnon mustekalan. Otuksen irrotus atraimesta oli ronskin näköistä puuhaa. Eläin tarrautui lonkeroillaan kiinni niin atraimeen kuin miehen käsivarteenkin. Kuvitelkaa miltä märät limaiset lonkerot tuntuvat kietoutuneena pitkin käsivartta... imukupit ja kaikki!
No mustekala tapetaan hakkaamalla sitä vasten katukivetystä niin kauan että vinkurointi lakkaa. Sitten mies varmoin ottein väänsi kalalta "niskat nurin" eli kavoi mustepussin esiin, irrotti sen ja heitti mereen. Saaliin mäiskintä vasten betonia jatkui... ilmeisesti niin siitä saadaan syötävä. Kuvittelisin, että muuten liha olisi sitkeää tms. Lopuksi mies vielä hieroi mustekalaa katua vasten, vähän kuin olisi alustanut takinaa.
Hymyilin papparaisen touhuille ja hän kommentoi minulle jotain. Ajattelin ensin, että hän puhuu vain kreikkaa, mutta sitten ymmärsin sanan sieltä toisen täältä hänen huonosta englanninkielestään. Juttelimme niitä näitä... Kun kerroin olevani Suomesta mies vaipui muisteloihinsa. Kertoi olleensa Suomessa monta kertaa, Kotkassa. No se selittikin miehen habituksen ja englanninkielentaidon; vanha merikarhuhan se siinä. Hän kertoi olleensa rahtilaivalla ja kiertäneensä ympäri maailmaa. Mies nauroi, että Suomessa on talvella kylmä ja että meri jäätyy niin, että tankkerilla voisi ajaa jään päällä. Nauroimme yhdessä ja sanoin, että valitettavasti ne ajat taitavat olla ohi. Kerroin, että Etelä-Suomessa saadaan nykyään vain vähän lunta talvella ja hyvä jos merikään jäätyy enää. "Ilmastonmuutos", sanoi mies. "When the ice in the northpole melts, the sea rises up" "Terrible", mies jatkoi. Yhteinen huoli maapallon tulevaisuudesta yhdisti hetkeksi minut ja tuon vanhan seilorin.
Kun tein lähtöä rannalta mies vielä tokaisi minulle, että hänen mielestään maailman parhaimmat ihmiset löytyvät skandinaviasta. :-)
Iltapäivällä (selvittyäni suihkun avulla hikisesta rantareissusta) rentouduin lukemalla, kuvaamalla puutarhassa loikoilevia kissoja, katsomalla muutamat Salkkarit ja kirjoittamalla.
Kuuntelin vielä nettiradiosta HIFK:n kotipelin suorana selostuksena ja vasta yhdeksän aikoihin lähdin etsimään ruokapaikkaa. 
Valitsin aivan sataman läheisyydestä tavernan joka oli yhtä tyhjää pöytää vaille täynnä. Tilasin taramasalatan, salaattia jossa oli tomaattia, kurkkua, paprikaa ja sipulia sekä annoksen grillattua miekkakalaa. Ruoka oli todella hyvää!
Kun palasin kotiin, oveni ulkopuolella oli myös iltapala menossa. Tämä Herra Sammakko oli herkuttelemassa oveni (ulkovalo päällä) kerääntyneellä sekalaisella hyönteisjoukolla.
Pitkä kieli vaan vilahti kun kärpäset katosivat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti