Jassu!

Uusi viikko ja uudet kujeet...

Tänä aamuna oli aikanen herätys sillä aamulaivalle oli tarkoitus ehtiä. Puoli yhdeksän aikoihin "kirjauduin" ulos hotellista ja sama poika joka oli minut satamasta perjantaina hakenut, lähti kyyditsemään minua, raskasta laukkuani ja skotlantilaista pariskuntaa kohti uusia seikkailuja. Ehdittiin pariskunnan kanssa sen verran vaihtaa kuulumisia, että hekin olivat saarihyppelyllä ja nyt menossa Koufonissille. Ihmettelivät, että olenko ihan yksin reissussa....

Suhteellisen uusi ja hieno NEL Lines -yhtiön pikalaiva Aeolos Kenteris II toi minut melkein peilityynen meren saattelemana Amorgokselle, Katapolan satamakaupunkiin. Tai ei tätä voi mitenkään sanoa kaupungiksi, kyllä tämä on ennemminkin pieni kylä. Laiva oli lähes tyhjillään, matkustajia oli hädin tuskin 100 kun laiva vetäisi 854 matkustajaa ja 190 ajoneuvoa. En yhtään ihmettele vaikka tämä olisi ollut laivan viimeinen visiitti tänne tänä kesänä.

Kun taas siinä autokannella odottelin peräluukun avatumista, tunne oli odottavan jännittynyt. Maisemat satamaan tullessa antoivat odottaa paljon ja olihan tämä myös ensimmäinen kerta kun minulla ei ollut majoitusta etukäteen varattuna. Kun laskusilta (ajoramppi) viimein aukesi, näky oli kuin elokuvasta Speed 2 - vaara iskee vesillä; näytti siltä, että laivan perä oli sataman taloissa kiinni ja että olimme todella rantautuneet! Kuivalle maalle! Ulkopuolella näky oli myös huvittava; Katapolan lahti ja satama on niin pieni, että iso alus täytti sen kokonaan.

No ei muuta kuin toiveikkaana maihin ja hotellikyltein vastassa olevaa ihmisjoukkoa kohti. Poikkeuksena Parikian ja Naxoksen satamiin, nyt olivat emännät vastassa. En tiedä olivatko kaikki "jorgokset" päiväunilla tai kalassa, mutta turistit kohdannyt joukko koostui lähes poikkeuksetta naisista. No, kiva. Eipähän tule tehtyä hotellivalintaa "väärin perustein..." ;-)

Siinä sitten seisoin naisjoukon (arviolta n. 10 eri majoitusliikettä edustettuna) keskellä ja ilmoitin tarvitsevani huoneen. Tarjouksia sateli, innokkaimpana eräs vanhempi rouva. Kun kysyin onko hotellissa ja huoneessa internetyhteys, tuli hetkeksi aivan hiljaista kunnes kaunis nuori tyttö ilmoitti "Meillä on!". Vanhempi rouvashenkilö otti siinä vaiheessa pettyneen näköisenä askeleen taakse. Ei tullut kauppoja. No, nuori tyttö kertoi Pension Sofiasta: huone omalla kylpyhuoneella, jääkaappi, keittomahdollisuus, ilmastointi ja nettiyhteys kuuluvat hintaan. Kysyin paljonko maksaa ja missä hotelli sijaitsee ja sain toivomani vastauksen; "25 euroa yö ja 3 minuutin kävelymatkan päässä tästä.". "Haluatko lähteä katsomaan huonetta?" "Kyllä kiitos!"

Ajattelin, että jos tämä on hyvä, en hetkeen liikahda mihinkään. Amorgos ja Katapola olivat jo nyt tehneet vaikutuksen! Tyttö otti laukkuni ja lähdimme kävelemään rakennusten välistä, ylös pientä kujaa. Sitten tuli pieniä askelmia ja tyttö sen kun veti laukkuani. Täällä ei oltu autolla vastassa kun ei ollut tietäkään...

Matkalla hän kysyi nimeni ja mistä olen tulossa ja kotoisin. Vastailin kysymyksiin ja vastavuoroisesti hän kertoi nimekseen Sofia, aivan kuten hotellin nimi.

Ja siinä se oli: puutarhan ympäröimänä valkoinen talo sinisillä ikkunaluukuilla. Omassa rauhassa ja silti niin lähellä merta ja kylää. Sofia johdatti minut puutarhan läpi ja esitteli minulle tulevan huoneeni. Huone oli heti ensi katsauksella ihana: siisti (lattiat kiilsivät), sopivan kokoinen, iso sänky, TV, ilmastointi, jääkaappi, kylpyhuone - kaikki kohdallaan. Ilmoitin heti ottavani huoneen! Kun vielä sain salasanan suojattuun langattomaan verkkoon (ja vielä testattuani että se todella toimi) olin sanoinkuvaamattoman onnellinen! Tämä oli juuri sitä mitä olin hakenut! Ihanaa!

Päivitettyäni eilisen tapahtumat blogiin jätin ihanan ilmastoidun huoneeni hetkeksi ja lähdin takaisin kylään etsimään supermarkettia. Vesi on elämän ehto ja niin varsinkin täällä helteessä. Löysin kaupan josta sain helpotusta pahimpaan janooni ja istahdin pieneen tavernaan tarkoituksenani nauttia kevyttä lounasta. Voi että ruoka tekikin hyvää! Istuin ja istuin ja vain tuijotin merelle ja Katapolan lahden toisella rannalla ylös vuoren rinnettä kohoavaan talorykelmään. Mietin, että ei kai elämä tämän parempaa voi olla?

Ja kun tarpeeksi uppoutuu ajatuksiinsa, voi käydä kuin minulle; pieni söpönen kissanpentu hyppää syliini ja alkaa syödä lautaseltani! Kisunen on niiin lutunen, pehmeä ja ihana. Istuu siinä sitten sylissäni ja kehrää... ja minä rapsutan...

Vastaus siis edelliseen kysymykseeni: "Voi, elämä on vieläkin ihanampaa kun sylissä on kehräävä kissa!

Kissoista sen verran, että Paroksella kissoja oli paljon, mutta useimmat näyttivät olevan kulkukissoja ja olivat aika laihoja ja huonokuntoisia. Naxoksella kissoja oli vähemmän, mutta myös ne olivat aika huonosti pidettyjä. Säikkyjä ovat olleet kaikki. Huomaa, että ovat ehkä saaneet "kenkää" pienestä pitäen. Ikävää ja harmillista. Lisäksi monet kissat pelkäävät kameraa. Ovat ehkä muuten kiinnostuneita, mutta kameran nähdessään luikkivat tiehensä. Täällä Amorgoksella tapaamani kissat ovat olleet todella hyväkuntoisia ja kesyjä. Niin kuin se tämän päiväinen rohkea pentukissa.

Tähän väliin voisin antaa hyvän kotimaisen kissa-aiheisen linkkivinkin: http://www.hesy.fi/ sivuilla, ihan siinä etusivulla, on livekamerakuvaa Hesyn asukkaista. Vähän niinku kissojen BB-talo! :-) Kiitoksia ja terveisiä Mickelle! :-)

Kauppareissun ja lounaan jälkeen otin iltapäivänokoset ja pidin yhteyttä kotopuoleen. Illalla kävin iltakävelyllä ja iltapalalla. Ravintolassa viereisessä pöydässä istui norjalainen seurue jotka olivat liikkeellä isolla purjeveneellä. No kysyin sitten fiksuna, että olivatko ihan Norjasta asti tulleet veneellä ja vastaukseksi sain (iloisen naurun säestyksellä) että vene oli Kosilta vuokrattu... Niin, että eivät sitten ihan Norjasta asti.... ;-) Ei näkynyt muuten norjalaisia villapaitojakaan, lämmintä vielä auringonlaskun jälkeen oli +23 astetta.

Tämän tekstin alussa kirjoitin hotelista uloskirjautumisesta.... Tosiaan kun Naxoksella saavuin hotelliin, minua kuskannut poika kysyi vain millaisen huoneen olin varannut ja otti respasta avaimet ja vei minut ja laukkuni huoneeseen. Ilmeisesti varaukseni oli kuitenkin ollut tullut perille koska kysyi vain: "Tina?" Vastasin myöntävästi ja tarjosin passiani, mutta poika vain sanoi: " No no! I trust you!" (ei tarvitse, luotan sinuun). No ajattelin, että varsinaiset hotellin omistajat tulisivat respaan myöhemmin, mutta aina kun kävelin aulan ohi en nähnyt tiskin takana ketään... Olihan hotelli! No, onneksi sunnuntai-iltana sain jonkun henkilökuntaan kuuluvan kiinni että, sain sovittua aamuksi kyydin satamaan.

Sama juttu tänään täällä Amorgoksella. Kävellessämme Sofian kanssa tänne hotellille, hän kysyi etunimeni, ei muuta. Myöskään hän ei kysynyt passiani tms. henkilöllisyystodistusta. Eikä myöskään luottokorttia tai muuta takuuta maksusta. Eli saan yöpyä täällä niin monta yötä kuin haluan (ei sovittu mitään lähtöpäivää - vain että ilmoitan päivää ennen kun aion lähteä) ja hän tietää minusta vain kansalaisuuden ja etunimen. Tätä on se kreikkalainen ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja elämänmeno joka saa kiireen katoamaan ja loman tuntumaan lomalta. Sitäpaitsi nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni hotellihuoneessa jolla ei ole numeroa... :-)