Keskusteluja keittiössä ja yllätys maantiellä...

Toinen päivä Koufonissialla oli pyhitetty valokuvaukselle ja päämäärättömälle kävelylle.

Ei siis mitään uutta päiväohjelmassa... :-)

Aamupala hoitui jälleen siinä samassa tavernassa kalastajaukkojen kanssa. Kuvassa myös yksi verkkojaan selvittelevä isäntä.




















Aamiaisen jälkeen kävin juttelemassa hotellin emännälle josko saisin pitää huoneen iltapäivään asti. Express Skopelitis lähtisi takaisin Amorgokselle vasta klo 17.45.








Rouva Helen Despositis asui hotellin yläkerrassa ja kutsui minut kotiinsa. Sovimme, että saan pitää huoneen klo 17 asti ja maksan 5 euroa ylimääräistä. Koko yöpmiskustannukseksi tulisi siis 25 euroa mikä on sinänsä ihan OK, sainhan eilen aamulla huoneen käyttööni jo ennen aamuseitsemää. Maksoin sovitut 25 euroa ja sain passini takaisin.

Rouva Despositis (kuvassa) tarjosi minulle palan maustekakkua ja juotavaa. Siinä sitten istumme keittiössä ja juttelimme. Hän kertoi jo olevansa väsynyt kesän työstä; hän olisi lähdössä itsekin ensi viikolla takaisin kotiin Ateenaan. Hän siis piti hotellia täällä vain kesäisin. Hän kyseli suomesta ja minä kerroin. Hän ei oikein tiennyt mitään Suomesta; kyseli onko Tanska naapurimaa. Minulla on kalenterissani pieni Suomen kartta, josta sitten hahmottelin Helenille kuvaa Suomesta.




Katselimme myös Kreikan karttaa ja hän kertoi elämästä täällä. Puhuimme mm. Ateenan metsäpaloista ja sen jälkeisistä tulvista Evialla. Tulvat ovat yksi seuraus paloista; kun kaikki puut ovat palaneet ja maa on kuivaa, ei se pysty imemään suurta sademäärää.

Vesi on ongelma myös Koufonissialla; täällä makeaa vettä ei ole ollenkaan vaan se täytyy tuoda. Itseasiassa aamulla satamassa ollut iso rahtilaiva oli juuri tuonut saarellaisille makeaa vettä.

Keskustelutuokion päätteeksi hyvästelimme ja toivotimme toisillemme hyvät talvet.
 





 Kävin huoneessani hakemassa retkivarustusta eli kameran ja vettä ja lähdin liikkeelle.










 Otin kuvia kaupungin kujista sekä sen kaksi- ja nelijalkaisista asukeista.

Päätin kiivetä kaupungin laidalla kohoavalle mäelle jotta saisin paremman kuvan koko kaupungista. Lähdin kävelemään ylös pölyistä tietä ja ihailin kuivaa maisemaa sekä kaupunkia joka jäi taakseni.


















Kaupungin laita oli oikeastaan yhtä isoa rakennustyömaata, paljon uutta oli siis tulossa. Tien viereisillä "laitumilla" laidunsi vuohia. Missään ei tosin näkynyt mitään vihreää mitä syödä...





Kun olin saavuttanut mäen laen ja ajattelin jo kääntyä takaksin, kuulin takaani tulevan auton äänen. Auto tööttäsi niin kuin täällä yleensäkin ja siirryin tien sivuun. Kuului uusi tööttäys ja ajattelin että onpas siinä törkeä "jorgos" kun tuolla tavalla kerjää huomiota. Käännyin katsomaan ja huomasinkin että ajaja oli nuori tyttö, joka yritti sanoa minulle jotakin avoimesta ikkunasta.

Hän kysyi minne olen menossa ja ihmetteli varmaan hölmistynyttä ilmettäni koska en osannut heti vastata... Enhän ollut oikeastaan menossa yhtään minnekään! Tajusin, että se ei oikein kuulostanut uskottavalta siellä ylhäällä likaisella tiellä "ei-missään".

Tyttö käski hyppäämään kyytiin ja tarjosi minulle kyytiä Poriin. Poriin! Sinnehän tämä tie vei.... Sanoin etten oikein ollut suunnitellut meneväni Poriin, mutta tyttö vakuutteli että se kannattaa. Pääsisin hänen kyydissään myös takaisin iltapäivällä. No, mikäs siinä sitten. Ei kun kyytiin vaan! Oikeastaan olinkin tosi iloinen asioiden saamasta käänteestä sillä Porissahan minä juuri halusinkin käydä. Asiat järkkääntyy elämässä välillä vähän erikoisilla tavoilla. :-)

Matkalla tyttö kertoi olevansa töissä siellä ja ajavansa tätä väliä koko ajan. Tyttö, nimeltään Novenka, oli Albaniasta ja jo neljättä vuotta täällä kesätöissä.

Ja hetken kuluttua olimme melkein perillä ja minua kohtasi aivan uskomattoman huikaiseva näky ylhäältä alas Porin pieneen poukamaan. Turkoosin sinistä vettä ja valkoista hiekkaa sekä hienot kalliojyrkänteet. Novenka ajoi auton pienen rantatavernan eteen ja sanoi olevansa täällä kunnes lähtee takaisin kaupunkiin. Kiitin kyydistä ja lähdin tutkimaan seutua.

Aivan ensiksi kiipesin ylös jyrkänteille ja annoin kameran laulaa!







Jyrkänteet sinänsä ovat nähtävyys niissä olevien luolien vuoksi. Luolat ovat muodostuneet aikojen saatossa kovan eroosion ansiosta.





Kuohuva, mutta niin kirkas vesi velloi kalloiden ja kivien välissä sinisen kaikissa sävyissä tehden näystä mielettömän huikean.

Kävelin mäen rinnettä ylös ja vielä nyppylän toiselle puolelle jossa samanlaiset kalliomuodostelmat jatkuivat.

















Vaeltelin ympäriinsä ja ihastelin maisemaa ehkä noin tunnin verran ja palasin sitten tavernalle.























Pieni 0.5 litran vesipulloni oli jo tyhjä joten päätin istahtaa varjoon ja nauttia talon antimista.












Jos tänne tulee rannalle päiväksi niin kannattaa noudattaa opaskirjan ohjetta: täällä ei ole puita, joten jos haluat varjoa, tuo oma puu mukanasi! Täällä puutkin kasvavat maata myöten; se on ilmeisesti ainut selviytymismahdollisuus täälläpäin.




Kyllä harmittelin etten ollut ottanut uimavarusteita mukaan....




No, tavernan terassilta avautuva näkymä korvasi kaiken.



Tämä jos mikä on paratiisi!!! Vai mitä ootte mieltä? :-)


































Kerroin Novenkalle että meillä on Suomessakin Pori, joka on myös tunnettu hyvistä rannoistaan. Ja samalla muistin että nythän on perjantai ja HIFK pelaa tänään vieraspeliä Porissa. Mihin ihmeeseen niiden bussi on jäänyt kun ei niitä täällä näy??? ;-)

Kuvassa Novenka

Neljän aikoihin Novenka sanoi lähtevänsä takaisin ja niin hyppäsimme valkoisen Fordin (jonka takaluukku oli "aina auki") kyytiin; minä ja saksalainen nuoripari.




Kiertelin vielä hetken kaupungin kujilla valokuvaten ja sitten kävin keräämässä kamat hotellilta ja istahdin sataman tavernaan odottelemaan laivan lähtöä. Express Skopelitis oli aikataulussa ja klo 17.45 auringon hiljalleen alkaen painua vuorten taakse, matka jatkui takaisin Amorgokselle. Matkaa oli mukava tehdä vaihteeksi pienellä lautalla; sai istua ulkona kannella ja ihastella maisemia. Skopelitis on suurinpiirtein saman kokoinen kuin Suomenlinnan lautta tai se... oliko se nyt Vispilä... joka menee Korkeasaareen. Eli aika pieni siis...

Taakse jäävä Koufonissia näytti mereltä käsin todella pieneltä, nyt sen oikeastaan vasta tajusi! Ihan pieni maapläntti vähän merenpinnan yläpuolella!

Laivamatkalla tutustuin tosi mukavaan Iranilaissyntyiseen naiseen nimeltään Parvin. Hän asuu nykyään Saksassa ja oli saarihyppelyllä yhdessä ystävättärensä kanssa. Kertoilimme kokemuksiamme eri saarista ja juttelimme muutenkin niitä näitä. Lopulta päädyimme vaihtamaan sähköpostiosoitteita. Parvin oli todella kiinnostunut Suomesta ja aikoi jossain vaiheessa matkustaa käymään maassamme. Hän tiesi Suomesta paljon ja oli jo kerran melkein ollut matkustamassa Ahvenanmaalle. Teimme sopimuksen, että jos hän joskus tulee Helsinkiin, ottaa yhteyttä. Että terveisiä vaan naapuriin sinne Malminkadulle! ;-)

Auringonlaskun myötä saavuimme Katapolan satamaan ja oli mukavaa kun ei tarvinnut jäädä siihen hotellihuonekaupparyysikseen vaan sai astella tuttua polkua pitkin "kotiovelle".