Aamupalan jälkeen kävin ostamassa liput huomiselle Highspeedin lauttavuorolle Parokselle. Viikon oleskelun jälkeen on aika jättää ihana Amorgos. Nyyh!
Nyt vaan jännittää, että mitenkähän huomisen lauttavuoron kanssa käy, nimittäin tänään on tuullut tosi kovaa ja päivä on ollut puolipilvinen. Saa nähdä pääsenkö huomenna täältä pois.
Vein myös uuden satsin pyykkiä pesulaan. Koska huomenna on sunnuntai, pesulan nainen lupasi pyykit takaisin illaksi. Olin suunnitellut tälle päivälle tutstumisen saaren pääkaupunkiin Choraan (tai Hora, kuten se täällä kirjoitetaan). Tarkistin bussiaikataulut ja totesin, että aikaa siellä oloon jää sopivasti muutama tunti.
Katapolan linja-autoasema on tässä. :-)
Matka maksoi 1.40 euroa. Bussi lähti kiipeämään serpentiinitietä ylös vuoren rinnettä. Pientä jännytystä reissuun tuli siinä vaiheessa kun kuskin kännykkä soi. Juu... ei ollut mitään hands freetä! Kuski ei meinannut millään saada puhelinta hyppysiinsä ja valitettavasti ajaminen näytti jäävän toiseksi huomiossa. Sitten puhelin tippui kuskin jalkoihin ja siinä vaiheessa meinasin kirkua kun kuski ei enää todellakaan katsonut tietä!!! :-)
No, onneksi nämä suharit tietävät miten ajetaan ja bussi pysyi tiellä... Maisemat olivat huikeat jälleen kerran!
Chora on perinteinen Kreikkalainen kaupunki valkoisine taloineen ja pienine kujineen. Kävelin ympäriinsä ylös ja alas sokkeloisia kujia. En meinannut millään löytää kylän keskustaa, paikka oli oikea labyrintti. Lopulta löysin kirkon ja sen vieressä postin. Muutama taverna ja kahvila oli siinä kirkon kupeessa. Ihana! Aika istahtaa alas ja nauttia lounasta. Kahvilalla oli onneksi ilmainen nettiyhteys joten sain myös blogia päivitettyä.
Paikka oli todella kaunis ja pittoreski. Tunnelma oli aivan erilainen kuin missään muualla. Ilmankos paikka hoikutteli taiteilijoita; kahvilassa viereisessä pöydässä istui kolme naista maalaamassa... He olivat ranskalaisia.
Kaiken kaikkiaan Chora oli taas yksi ihana, erilainen paikka ja kuvia otin vaikka millä mitalla. Lisäilen niitä tähän tekstiin lisää myöhemmin. Tänään on ollut ongelmia nettiyhteyden kanssa hotellilla ja nyt istunkin nettikahvilassa kirjoittamassa ja julkaisemassa tätä tekstiä. Taksa on 4 euroa/tunti. Onneksi hotelli Anna Platanousta oli tullut vahvistus, että saan sieltä huoneen.
Niin, se piti vielä kertoa, että kun tulin takaisin Katapolaan klo 16 jälkeen, suuntasin heti pesulalle hakemaan pyykkejä. Mitä ihmettä?? Pesula oli mennyt klo 15 kiinni! Ja olisi myös huomisen kiinni! No, ei auttanut muu kuin ottaa ovessa ollut puhelinnumero ylös ja kokeilla josko vaikka Sofia soittaisi emännälle. Ajattelin jo, että nyt minun alushousut ja sukat saavat jäädä Kreikkaan asumaan...
Se, saanko pyykkini takaisin ja kulkeeko Highspeed 1 huomenna selviää seuraavassa jaksossa... ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti